perjantai 11. syyskuuta 2020

Zarazethin avaimet - Osa 3 - Luku 21 & 22

 Luku 21 - Päivänkantajat


Te ihmiset olette kuin torakoita, ettekä luovuta edes silloin kun kaikki on jo menetetty. Siksi minä rakastan teitä täydestä sydämestäni. 

- Soana, druidien suullinen perimätieto


Victor ja Carmen seurasivat harhaman laskeutumista ja yhyttivät sen sepän pajan lähettyviltä, missä oli riittävästi tilaa laskeutumiselle. Nahkasiivet pieksivät kivetyksen puhtaaksi lumesta ja Ixhtal viittoi druideja auttamaan Ralfaen alas satulasta. - Hänet täytyy  viedä välittömästi parantajan luokse! lohikäärmeratsastaja huudahti.

   Victor nosti rähjäisen Ralfaen syliinsä, painoi korvansa hänen rintaansa vasten ja pudisti sitten lohduttomasti päätään. - Minä pelkään että mitään ei ole tehtävissä. 

   - Meidän on pakko yrittää jotakin! Ixhtal vastusti. - Ralfae on Aianan keisari, ei häntä voi vain jättää kuolemaan.

   Carmen tarkasteli Ralfaeta nopeasti ja kääntyi poispäin kätkeäkseen järkyttyneen ilmeensä. Miehen toinen jalka oli hädin tuskin kiinni vartalossa ja toinen jalkaterä niin pahasti paleltunut, että se pitäisi luultavasti amputoida. Naarmuilla ja murtumilla ei tosin ollut juurikaan merkitystä, sillä luultavasti suurin osa hänen sisuskaluistaan oli vaurioitunut pudotuksessa. 

   - Entä haarukka? Carmen ehdotti, mutta Victor pudisti apeana päätään. 

   - Se ei toiminut Thalaankaan ja druidien mukaan parannettavan on itse osattava käyttää Tenhoa.

   - Olisipa minulla vielä lohikäärmeen verta, Ixhtal kirosi turhautuneena. - Sen avulla olisimme voineet ainakin yrittää pelastaa hänet.

   - Mutta onhan meillä lohikäärme? Victor tokaisi ääneen. 

   Ixhtalin silmät kirkastuivat orastavan ajatuksen kiihdyttäessä laukkaan. - Se on ainoa keino! 

   - Siylano? Victor ihmetteli.

   - Niin, Siylano, mies sanoi ja lähti juoksujalkaa kohti kaupungin laitamille arestiin komennettua lohikäärmettä. - Alkakaa tulla jo! hän huusi taakseen.

   Heinäpaalien sekaan huonosti maastoutunut lohikäärme nosti laiskasti päätään kuullessaan askelia. 

   - Me tarvitsemme sinua, Siylano, hengästynyt Ixhtal henkäisi Ralfaeta kantavan Victorin ja Carmenin kiirehtiessä perässään.

   Siyalano kavahti jaloilleen ja hänen sieraimensa levisivät vihasta. - Löyhkästä päätellen sinä olet niiden epäsikiöiden isä! lohikäärme jyrähti ja liekit nuolivat hänen huuliaan.

   - Ah, aivan niin, mutta unohdetaan se hetkeksi, Ixhtal sovitteli. -  Me tarvitsemme sinun vertasi. 

   - Loppuivatko kuolleet lohikäärmeet kesken, Siylano piikitteli.

   - Veresi avulla meillä on mahdollisuus pelastaa keisari Ralfae. 

   - Hulluutta. Edes elävä mies ei kestäisi lohikäärmeen verta, saati puolikuollut, oli hän sitten keisari tai kerjäläinen. Ja seuraukset olisivat luultavasti... epätoivottuja, vaikka kestäisikin.

   Ixhtal ei suostunut luovuttamaan. - Sitä minäkin pelkään, mutta se on ainoa vaihtoehtomme. 

   - Ei se ole vaihtoehto, se on typeryyttä. Nyt jättäkään minut rauhaan, kunnes on aikani jälleen osallistua siihen, mitä varten olemme tänne saapuneet.

   Yhtäkkiä Carmenilla välähti. - Pyydän, Siylano, vain pisara vertasi. Minä lupaan ja vannon, että sitä käytetään vain ja ainoastaan ystävämme parantamiseen. 

   - On helpompiakin tapoja tappaa ystävänne, Siylano murahti, mutta laski suipon päänsä naisen kanssa samalle tasolle ja naulitsi hänen katseensa liskonsilmillään. Jokin druidinaisessa herätti hänen mielenkiintonsa. Lohikäärme pisti kynnellä toista jalkaansa ja ojensi raajansa naista kohti. - Sitä paitsi vaikuttaisi siltä, että hän kuolee ilman apuannekin, hän huomautti, mutta sääli paistoi hänen sanojensa läpi.

   Carmen veti kaulanauhan esiin paitansa uumenista ja keräsi lusikkaan yhden pisaran verta, joka täytti sen ääriään myöten. Nainen nyökkäsi kiitokseksi Siylanolle varoen samalla läikyttämästä kallisarvoista elämännestettä. - Viekää hänet sisälle taloon, hän komensi miehiä ja osoitti lähintä rakennusta.

   Zarazethin avain, Siylano hämmästeli näkemäänsä. Hän seurasi katseellaan punatukkaisen naisen päättäväisiä askelia. Siinä oli ihminen, joka saattaisi tehdä oikean valinnan, jos vain saisi siihen mahdollisuuden. Hän oli aamusta asti aistinut Wanaen kuihtuvan jalkojensa alla. Mihin asti tuho jo ylsikään näivettävät sormensa? Se oli mielenkiintoinen kysymys, mutta ihmisten ongelma, ei hänen. Hän oli ulkopuolinen, vapaa kohtalon kahleista.


Ixhtal huitaisi tuvan pöydältä homeiset astiat ja pilaantuneen leivän lattialle ja Victor laski velton Ralfaen varovasti sen päälle. 

   - Minä toivon, että tiedän mitä olen tekemässä, Ixhtal sanoi epävarmasti. Lohikäärmeen verellä voimistetun hevosen räjähtäminen lihamössöksi oli jättänyt joitakin epäilyksiä kokeilun lopputuloksesta. Vain suurimmat, voimakkaimmat ja pahasisuisimmat elukat olivat kestäneet käsittelyn, kun taas pöydällä retkottava Ralfae näytti niin pieneltä ja hauraalta. Ja kuolevalta, hän muistutti itseään ja puri alahuultaan.

   - Niin minäkin toivon, Carmen vastasi ja nyökkäsi Victorille, joka otti tukevan otteen Ralfaen leuasta ja raotti hänen suutaan.

   Päivänkantajassa oleva veri näytti pintapuolisesti aivan tavalliselta, terveenpunaiselta vereltä, mutta kaikki kolme pidättivät hengitystään Carmenin työntäessä lusikan Ralfaen sinisten huulien väliin.

   - No, toimiiko se? Ixhtal hermoili, mutta Carmen sihahti miestä vaikenemaan. 

   Ralfae makasi levollisena pöydällä. Aianan keisari oli lakannut tärisemästä ja sulki silmänsä aivan kuin olisi nukahtanut. Hetken kuluttua hän henkäisi syvään ja rintakehä lakkasi liikkumasta.

   Hermostunut Ixhtal silmäili druideja, jotka tarkkailivat Ralfaeta keskittyneesti. - Mitä nyt tapaht...

   Ralfaen silmät rävähtivät auki. 

   - Pidä hänestä tiukasti kiinni, Victor, Carmen ehti henkäistä juuri ennen kuin kouristelu alkoi. 

   Victorilla oli täysi työ pitää Ralfaen pää käsissään ja lusikka hänen suussaan. Vaahto valui kramppaavan miehen suupielistä, jalat potkivat pöydän kantta ja ilmaa, hänen silmänsä olivat kaksi verestä märkänä kiiltävää kuulaa ja verisuonet pullistuivat paksuina käsivarsien ja kaulan kalvakkaalla iholla. Kouristelu voimistui, Ralfae kakoi muutaman kerran rajusti ja retkahti sitten veltoksi pöydälle. 

   Ixhtal kumartui hänen ylleen. - Onko hän - nielaisu - kuollut. 

   Victor kohautti olkapäitään epävarmasti. Päällisin puolin Aianan keisari vaikutti huomattavasti paremmalta kuin hetkeä aiemmin. Avohaavat olivat kuroutuneet umpeen, katkennut jalka ja kylkiluut hakeneet omat paikkansa ja hänen kasvonsa näyttivät levollisilta.

   Carmen veti lusikan hitaasti pois Ralfaen suusta. 

   - Olenko minä, Ralfae kysyi kuiskaten. - kuollut?

   - Et ainakaan vielä, Carmen totesi.

   - Tuntuu... omituiselta. Mitä te oikein teitte minulle? Hän kohotti varovasti kättään, jonka paleltumat ja haavat olivat kadonneet.

   - Me laitoimme sinuun hieman lohikäärmeen verta, Carmen vastasi kohottaen kulmiaan epäilevästi. Oliko suunnitelma onnistunut?

   - Sepä ystävällistä, Ralfae irvuili, nousi istumaan ja hätkähti itsekin kyettyään siihen vaivattomasti. Hän tunnusteli jalkojaan ja hieroi käsiään yhteen. - Minulla on sellainen kutina, että jotakin odottamatonta vielä tapahtuu, mutta on uskomatonta olla elossa! hän innostui.

   - Kesti jonkin aikaa ennen kuin hevoset muuttuivat lopulliseen muotoonsa, mutta jokainen kopukka joka selvisi iltaan saakkaa jäi eloon, Ixhtal tuumasi.

   Mahdollisista sivuvaikutuksista ei tarvinnut puhua. Vettä satoi jos oli sataakseen. Tällä hetkellä elossa oleminen tuntui huomattavasti tärkeämmältä.

   Ralfae laskeutui varovasti pöydältä, heilutteli hieman jalkojaan ja säihkyvän hymyn levitessä hänen kasvoilleen hän muistutti jälleen sitä miestä, joka ei vielä ollut pudonnut taivaalta. Katse hänen silmissään roihusi kuumemmin kuin koskaan. - Minun pääni on täynnä omituisia liskonnimiä ja paikkoja, joiden sijainnin pohtiminen saa pääni pyörälle, mutta en muista koskaan voineeni näin hyvin, hän viimein myönsi. - Kiitos, ystävät, hän sanoi ja halasi Ixhtalia, jonka oli vieläkin vaikea uskoa tapahtunutta todeksi.


Kääpiöiden puolustus alkoi hajota käsiin ja yhä useampi partasuu makasi kuolleena taistelukentällä galhoovien rynnistäessä takaisin. Demonien hämäys oli onnistunut täydellisesti ja kalmojen armeija oli päässyt selvästi niskan päälle.

   Malekhin nuija kilpistyi jälleen Thalan torjuntaan, joka oli jo aivan liian uupunut väistääkseen iskua seurannutta potkua, joka osui kipeästi hänen vatsaansa. Demoni murskasi apuun säntäävän kääpiösotilaan säälittävän helposti, mutta komentajat Gaers ja Geros saivat yhteisvoimin pysäytettyä hänet hetkeksi.

   - Meidän on pakko perääntyä, Gaers murahti Thalalle, joka nousi takaisin jaloilleen.

   - Ei ole mitään minne perääntyä, nainen vastasi. - Joko me pysäytämme tuon hirviön tähän tai Ielo on mennyttä. 

   Gerosin lyhyt miekka tavoitteli Malekhin jalkoja, mutta demoni väisti iskut vaivattomasti. - Minä en ainakaan luovuta ennen kuin olen kuollut, hän naurahti ja sai vanhemman komentajan paheksunnan osakseen. 

   - Sitten sinun on parempi olla kuolematta, sillä oikea kääpiö ei luovuta koskaan! Gaers huudahti pilkallisesti.   

   Gerosin kilpi kumahti ja nuijan harvat piikit sujahtivat läpi sen paksusta metallista, mutta onnistuivat vain hieman raapaisemaan hänen kättään. Neuvokas kääpiö pudotti miekan kädestään ja käänsi kilpeään kaksin käsin, yrittäen kammeta nuijan irti Malekhin kädestä. Gaersin kirves heilahti kohti Malekhin jalkaa ja väistääkseen demonilordin oli pakko päästää irti aseestaan. Geros lennähti nurin nuijan edelleen tököttäessä hänen kilvestään. Malekh ehti siirtää jalkaansa tarpeeksi säilyttääkseen tasapainonsa, mutta terä tömähti voimalla hänen sääreensä. Gaers hihkaisi voitonriemuisesti ja näki heidän tilaisuutensa tulleen.

   - Se on ansa! Thala huusi, mutta kääpiö rynnisti uudestaan Malekhia kohti varoituksesta huolimatta. 

   Viimeinen elossa oleva sirkkademoni näytti putoavan suoraan taivaasta ja sen takajalat rusensivat kääpiön säälittäväksi metallikasaksi, eturaajat leikkasivat hänen päänsä näppärästi irti ja heittivät sen menemään kuin pilaantuneen melonin.


Luku 22 - Viimeistä viedään


Harhamat kiertelivät jälleen hävityksen yllä kuin nälkäiset korppikotkat. Kahdestakymmenestä suomunahkaisesta hevosesta oli jättien ja Siylanon takia enää kolmetoista jäljellä. Kaksi haavoittunutta ratsastajaa oli jäänyt leiriin lepäämään ja Victor ja Carmen lainasivat heidän ratsujaan. Kumpikaan heistä ei osannut varsinaisesti ratsastaa, mutta Tenho auttoi yhteisymmärryksen löytymisessä ratsun ja ratsastajan välille, vaikka harhamien ajatuksenjuoksu oli jokseenkin synkänlaista. Ne tuntuivat nauttivan kärsimyksestä.

   Alapuolella kuolleiden muurahaisarmeija törmäsi galhoovien virtaan. Siellä täällä loitsut kipinöivät, roihahtivat ja rätisivät vastustajansa hengiltä. Puolet kääpiöistä ja suurin osa ihmissotilaista makasi kuolleena. Taistelun pitkittyessä puolustajien toivo alkoi hiipua. 

   - Malekh? Carmen huusi kysymyksen vasten humisevaa ilmavirtaa. 

   Victor ei kuullut hänen sanojaan, mutta saattoi lukea ne naisen suloisen pehmeiltä ja täyteläisiltä ja ihanilta huulilta. Hetken päästä Victor säpsähti haaveistaan, punastui ja osoitti sormellaan typerästi hymyillen kohti pienen pienenä siintävää demonilordia ja he ohjastivat harhamansa hurjaan syöksyyn. Carmenin ensimmäinen nuoli singahti lennosta ja toinen juuri ennen kuin hänen ratsunsa kaviot kopisivat maata vasten. Sirkkademoni kaatui kyljelleen Victorin hypätessä alas ratsunsa satulasta. Nuoli oli lävistänyt otuksen matalan otsan ja kaulan. Greserad ja Thala onnistuivat juuri kaataman jätin, jonka kallon kääpiökuningas murskasi karjaisten. Geros oli repinyt Malekhin nuijan irti kilvestään ja seistä toljotti mystinen ase käsissään. Myös Carmen laskeutui ratsunsa selästä ja laskiessaan hetkeksi katseensa Malekh katosi hänen näkökentästään ja ilmestyi Gerosin selän taakse. Demonin käsi laskeutui Gerosin päälaelle, kääpiön silmät kääntyivät ylösalaisin ja hän lysähti niille sijoilleen. Malekh poimi nuijansa maasta ja tuijotti vastustajiaan silmät vihasta palaen.

   - Minä tapan teidät kaikki, demoni kirkui. Tavallisesti demonilordi ei olisi missään tapauksessa haastanut näin montaa kyvykästä taistelijaa yhtä aikaa, mutta nyt hänellä oli Murleyn ansiosta voimia, joista tavalliset kuolevaiset saattoivat vain uneksia. Hän olisi saattanut syrjäyttää itsensä Kha’arin, mikäli se outo jumalankaltainen olento ei olisi työntänyt lusikkaansa heidän soppaansa.

   Nuoli muodostui jänteelle tyhjästä ja Carmen laski sen vapaaksi kohti Malekhin rintaa. 

   Malekh katosi ja nuoli lensi kalmojen sekaan.

   Demoni ruumiillistui Carmenin eteen ja tempaisi naisen kaulasta ilmaan.

   Ghara sujahti kaksi kertaa Malekhin kaavun läpi ja demonin ote kirposi, mutta Victor ehti nähdä hänen kädessään jotakin mustaa, joka liekehti pimeyttä. Malekh heilautti kättään kohti Carmenia ja liekit kasvoivat valtaviksi, korventaviksi aalloiksi, jotka peittivät naisen alleen.

   Liekit haihtuivat ja niiden keskeltä paljastui valkoinen kupu, joka helähti rikki ja varisi maahan kristallihiekkana. Carmenin sijaan kuvun alta paljastui Soana.

   - Heikkojen jumalatar! Älä sekaannu elävien välienselvittelyyn! Malekh sadatteli. 

   - Kunhan tasaan tilejä! jumalatar kivahti takaisin. - Minun lapsieni ei pitäisi koskaan joutua leikkimään tuollaisten rumilusten kanssa! hän heristi sormeaan toinen käsi topakasti lanteillaan.

   Jonkinlainen väreilevä kalvo ympäröi Carmenia. Hän kosketti kalvon pintaa sormellaan, kuului poksahdus ja hän ilmestyi Thalan ja Greseradin vierelle, jotka taistelivat sinnikkäästi päälleen hyökyvää raatomerta vastaan. Soana oli siirtänyt hänet pois liekkien edestä, mutta paljoa sen enempää hän ei Mandragoran mahtia vastaan pystynyt tekemään.

   - Sinä teit virheen, Soana, Malekh totesi ja mulkoili ympärilleen hämmentyneenä, kuin etsien jotakin. - Minä tiesin, että sinä et voisi olla auttamatta näitä hätää kärsiviä kuolevaisiasi, hermostunut demonilordi jatkoi ja horjahti Mandragoran hahmon astuessa ulos hänen sisältään kuin hänen varjonsa olisi kyllästynyt yhteiselämään. Hopeajumalan hailakat ääriviivat kirkastuivat ja jumala tuli lihaksi Malekhin tuijottaessa hänen selkäänsä epäuskoisena.

   - Minäkin osaan temppuja! Mandragora ilakoi ja kääntyi demonia kohti: - Ja sinun edesmenneeltä isännältäsi opin nipun uusia, joista yhtä saitkin juuri todistaa.

   Malekhin nuija viuhahti täydellä voimallaan Mandragoran kylkeen turhautuneen murahduksen säestämänä, mutta hopeatukkaisen jumalan heleä iho oli vahingoittumaton.

   - Victor, Carmen, pahoin pelkään, että loppu on teistä kiinni, Soana sanoi ja levitti kätensä sivuilleen. - Tee se sitten nopeasti, hän sihahti Mandragoralle.

   - Pidätkö sinä minua aivan raakalaisena, hopeainen vastasi virnistäen ja jumalat katosivat.


   - Sinulla on kunnia luovuttaa henkesi viimeisenä, Mandragora ilmoitti juhlallisesti ja istahti pöydän ääreen.

   - Neos on vielä jäljellä, Soana huomautti. - eikö olekin? hän lisäsi epävarmasti. Seinän vieressä kolme kiharatukkaista naista seurasi ilmeettöminä heidän keskusteluaan.

   Mandragora tuhahti. - Metallikasa on edelleen elossa, mikäli tieto sinua lohduttaa, mutta hänessä ei ole jäljellä enää mitään jumalaista. Itseasiassa hän on lähempänä minua kuin teitä, lähempänä Wanaeta kuin Mustaa, jos sallit. Minä en tarvitse häntä.

   Soana naurahti haikeasti.

   - Oletko sinä valmis? Mandragora tiedusteli kärsivällisesti. Huoneessa ei ollut aikaa jota tuhlata.

   Soana nappasi hiuksistaan punaisen kukan ja ojensi sen Mandragoralle. - Sinulla on jo sisarteni voima, joten minun on turha yrittää pitkittää tätä.

   Mandragora katseli kämmenellään lepäävää nuppua huuliaan lipoen. - Tämän jälkeen on vain yksi jumala, hän sanoi haaveillen. Käsi kiihkosta vapisten hän nosti kukan kielensä päälle, veti sen nautiskellen suuhunsa ja nielaisi.


   - Kimppuun! Greserad karjui.

   Ghara pyörähti Victorin käsissä näppärästi poikittain torjuen Malekhin nuijan ja Thalan miekka rusahti demonin kylkeen. Lyönti, joka olisi katkaissut kerralla kaksi tavallista ihmistä, upposi vain aavistuksen verran ja pysähtyi. Kääpiökuninkaan vasara tömähti kumartuneen Malekhin olkapäähän.

   - Kolme yhtä vastaan? Malekh naurahti ja tönäisi Victorin kauemmas, pyörähti itsensä ympäri heilauttaen samalla nuijallaan.

   Thala kumartui iskun ali, mutta Greserad ei ollut yhtä nopea liikkeissään. Nuija helähti kääpiön kypärän sivuun ja lennätti kääpiön maahan tajuttomana ja vertavuotavana.

    Carmen veti jänteen taakse, mutta nuolta ei ilmestynyt. Hän yritti uudelleen, mutta taika oli kuollut Soanan mukana. Carmenin kirotessa hyödytön jousi ja Ralfae lensivät yhtä aikaa sohjoon.

   - Mukava nähdä sinuakin, oi pelastajani, mies tokaisi ja pyyhki kuraa housuntakamuksestaan. - Ensimmäiseksi laskeutumiseksi se onnistui melko hyvin, hän naurahti.

   - Aiênin kevät, sinullahan on siivet! Carmen huudahti.

   Mustat siivet laskostuivat miehen selkää vasten hänen vetäessään pistomiekkansa esiin. - Mitenpä minä muuten olisin tänne ehtinyt? Ala tulla, meillä on demoni tapettavana! hän huikkasi taakseen. 

  Carmen hätkähti liikkeelle. 

  Saamistaan iskuista huolimatta Malekh ei vaikuttanut hidastuneen, vaan nuija heilahteli edelleen raivokkaasti ja mustat liekit ärjyivät nälkäisesti hänen kämmeneltään. Thala ja Victor iskivät ja peräytyivät vuorotellen, mutta kuolema hiipi askel askeleelta lähemmäs demonin kiristäessä tasaisesti tahtia vastustajiensa uupuessa.

   - Olisit selvinnyt vähemmällä kuolemalla häkkiisi! Malekh huusi nähdessään Ralfaen, mutta kolme nopeaa pistoa pakotti demoninlordin puolustuskannalle. Hiuksenhieno väistöliike toi miehen aivan lähelle demonia ja neljäs pisto upposi tottuneesti sinne, missä ihmisen sydän olisi sijainnut. 

   Hei? Kuuletko sinä minua? Hei! 

   Ralfaen epäonneksi Malekhilla ei ollut sydäntä. Synkille loitsuille antautunut demoni oli uhrannut sen monta päivää kestävässä riitissä ja tehnyt kehostaan sätkynuken, jota hänen paatunut mielensä ohjasi. Nyt hän tyrkkäsi nuijan pään mielellään Ralfaen vatsaan. 

   Ralf?

   Demoni tarttui Ralfaeta hiuksista ja riuhtaisi hänet polvilleen eteensä. Pistomiekka upposi uudestaan ja uudestaan, mutta sillä ei näyttänyt olevan vaikutusta Malekhiin, joka ei päästänyt riuhtovaa uhriaan nousemaan jaloilleen.

   - Taisin tehdä pienen virhearvion, Ralfae myönsi ääneen.

   Mustat liekit syttyivät jälleen, samat, jotka paloivat demonilordin naamion takana. Ne kietoutuivat Malekhin nyrkin ympärille ja iskeytyivät Ralfaen kasvoihin. 

   - Ei! Victor karjaisi.

   Ei!

   Toiset yrittivät päästä nuoren keisarin avuksi ennen seuraavaa lyöntiä, mutta liekit virtasivat Malekhin nyrkistä hänen vartaloaan pitkin maahan ja roihahtivat muurina hänen ja Ralfaen ympärille. Kyky oli tyypillinen Imean vahvimmille asukkaille, jotka kykenivät muuttaman vihansa fyysiseksi. Demoni iski voimiensa takaa toisen, kolmannen ja neljännen kerran.

   Ei tätä kestä seurata selvinpäin. Tappele, hyvä mies! Onhan nyt jonkun laitettava hanttiin... minä en enää jaksa. Murley näki Ralfaen hahmon nytkähtelevän edessään ja tunsi Malekhin mielipuolisen kostonhimon läikehtivän mieleensä. Kuinka kauan hän oli ollut täällä? Ja kuinka monta päivää hän oli ollut juomatta? Jossakin kaukana kuvotus kulki hänen ruumiinsa läpi ja muuttui polttavaksi himoksi. Vapisiko hän? Hänen sormensa nytkähti hieman. Polte oli valtava. Vanha kunnon Murley tarvitsee muuten kunnon ryypyn. Heittosäkki-Murley haluaa vain yhden kunnon ryypyn ja sen hän kyllä ansaitseekin! Hän näki Ralfaen ja hän näki pimeyden, kummankin yhtäaikaa. Hän haistoi Malekhin vihan ja tunkkaisen, homeisen vankikuilunsa. Kuinka monta lyöntiä ihminen saattoi kestää? Älä mene rikki, toveri. Hänen sormensa hipaisivat pulloa. Pulloa? Ah. Pienen hölskähdyksen perusteella jokainen juoppo olisi kyennyt päättelemään, että se oli ainakin puolillaan. Korkki plopsahti tyydyttävästi auki. Hän ei nähnyt pulloa, mutta tunsi sen pian huulillaan. Myös Malekh tulisi tuntemaan hänen viimeisen ryyppynsä. Sen siitä saa kun ärsyttää Murleyta! Nähdään Mustassa, Ralf. Murley ryysti pullon tyhjäksi, heristi viimeisenkin viheliäisen pisaran ahnaaseen nieluunsa ja liukui Mustaan ennen kuin se ehti edes hänen vatsaansa asti.

   Demonilordin nyrkki pysähtyi ja hän horjahti. Liekit katosivat hänen ympäriltään. Hän nosti Ralfaen päätä ja näki suomut, jotka olivat paljastuneet miehen ihon alta ja suojanneet hänen päätään. Hänen jadenvihreät käärmeensilmänsä tuikkivat vihaa. 

   - Mitä tämä on?! Malekh karjaisi tuntiessaan poltteen kyljessään sillä kohdalla, mihin Thalan miekka oli hetki sitten uponnut. Gharan puhkoma rintakehä yhtyi tuskaan ja demoni paiskasi Ralfaen kauemmas itsestään. Jokainen hänen pitkän ja sotaisan elämänsä aikana saamansa vamma, haava ja ruhje palasivat hänen kehoonsa. Murleyn kuolema oli tuominnut hänetkin kuolemaan. Oli suorastaan ironista, että yhden ihmisen heikkous tappoi Imean ja Wanaen voimakkaimman olennon. Malekh lysähti polvilleen ja repäisi naamion pois kasvoiltaan. Rosoiset silmäkuopat valuivat mustaa. Terävä leuka oli vääntynyt luonnottomasti taakse aivan kuin näkymättömät kädet olisivat pakottaneet hänen suunsa irvistykseen ja hänen kurkustaan kuului tukahtunutta korinaa. Kädet repivät kaulaa ja rintaa kuolevan demonilordin yrittäessä saada henkeä. Hänen kätensä nousivat hapuillen ylös, polvet notkuivat voimakkaasti ja hänen viimeiset voimansa korahtivat rääkäisynä kohti taivasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti